7.2.2001

Käräjäoikeuden päätös 3.6.1999

Käräjäoikeus kuuli A:ta ja B:tä todistelutarkoituksessa sekä lisäksi A:n ja B:n nimeäminä useita todistajia. Asianosaiset esittivät oikeudelle myös laajaa kirjallista selvitystä, johon sisältyi muun muassa lääkärinlausuntoja ja asiassa määrättyjen sovittelijoiden kertomuksia. Oikeudella oli käytettävissään lisäksi virkateitse saatuina lasten tilanteesta laaditut kaksi viranomaisselvitystä ja lääkärinlausuntoja.

Käräjäoikeus katsoi lasten huollon osalta näytön osoittavan, etteivät A ja B kyenneet päättämään lasten asioista yhdessä. Tästä syystä huoltajien tehtävät jaettiin siten, että A:lle vahvistettiin oikeus saada lapsista tietoja päivähoito-, koulu-, terveys- ja muilta viranomaisilta ja huolto muutoin uskottiin B:lle. Käräjäoikeus määräsi lapset edelleen asumaan B:n luona ja antoi määräykset lasten oikeudesta tavata A:ta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Seppo Kankkunen.

Muutoksenhaku Rovaniemen hovioikeudessa

A valitti hovioikeuteen ja vaati huoltajien tehtävien jaosta annettujen määräysten poistamista sekä uudisti lasten asumisen osalta käräjäoikeudessa esittämänsä vaatimuksen. A vaati myös, että hovioikeus toimittaa asiassa pääkäsittelyn näytön ja lasten edun uudelleen arvioimiseksi. A ilmoitti pääkäsittelyssä kuultaviksi itsensä ja käräjäoikeudessa kuullut todistajat.

B vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. Myös B vaati, että hovioikeudessa toimitetaan pääkäsittely. Siinä tulisi kuulla B:tä ja käräjäoikeudessa kuultuja todistajia sekä lisäksi vastauksessa nimettyjä kahta A:n ja B:n lasta.

Hovioikeuden päätös 16.11.1999

Hovioikeus hylkäsi lausumillaan perusteilla B:n pyynnön lasten henkilökohtaisesta kuulemisesta hovioikeudessa ja totesi, että toisaalta A:lla ja hänen todistajillaan ja toisaalta B:llä ja hänen todistajillaan oli erilaiset käsitykset asioista. A ei ollut valituksessaan sinänsä riitauttanut todistajien kertomuksia, vaan hän oli vedonnut lähinnä siihen, että hänen nimeämänsä todistajat olivat kertoneet toisin kuin B:n todistajat. Myöskään B:n esittämillä perusteilla todistajien uudelleen kuuleminen ei ollut hovioikeuden mukaan tarpeen. Tämän vuoksi hovioikeus hylkäsi pyynnöt todistajien uudelleen kuulemisesta ja päätti toimittaa pääkäsittelyn A:n ja B:n kuulemiseksi.

Hovioikeuden päätös 10.12.1999

Lausumillaan perusteilla hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä pääasian osalta.

Hovioikeuden päätökset ovat antaneet hovioikeuden jäsenet Heikki Supponen, Anu Hämäläinen ja Auli Vähätörmä, joka on myös valmistellut asian.

Perustelut

Kysymys on ensisijaisesti siitä, olisiko hovioikeuden tullut toimittamassaan pääkäsittelyssä kuulla asianosaisten lisäksi myös todistajia.

Käräjäoikeus on ratkaisussaan arvioinut ensin asian taustaa A:n ja B:n sekä mainitsemiensa todistajien kertomusten perusteella. Määrätessään lasten asumisesta käräjäoikeus on, ottamalla huomioon asiassa esitetyt kirjalliset todisteet sekä A:n ja B:n ja todistajien kertomukset, arvioinut lasten suhdetta A:han ja B:hen, kasvuympäristöä, lasten mielipiteitä koskevaa näyttöä ja suhteen turvaamista toiseen vanhempaan. Mainittuun kirjalliseen ja suulliseen todisteluun käräjäoikeus on perustelujensa mukaan kiinnittänyt huomiota myös ratkaistessaan kysymykset lasten huollosta ja tapaamisoikeudesta.

Valittaessaan hovioikeuteen A on vaatinut pääkäsittelyn toimittamista, koska käräjäoikeus oli arvioinut näytön väärin lausuessaan hänen käyttäytymisestään, hänen ja tyttärien välisistä ongelmista perheen yhteiselämän aikana sekä lasten asumiseen liittyvistä seikoista. Vastauksessaan B on myös vaatinut pääkäsittelyn toimittamista.

Hovioikeus on toimittanut asiassa pääkäsittelyn, jossa se on kuullut A:ta ja B:tä, mutta hylännyt pyynnöt todistajien uudelleen kuulemisesta. Tämän hylkäävän ratkaisun perusteluina hovioikeus on lausunut, että käräjäoikeus oli todennut yhtäältä A:lla ja hänen todistajillaan ja toisaalta B:llä ja hänen todistajillaan olleen erilaiset käsitykset asioista. A ei ollut valituksessaan sinänsä riitauttanut todistajien kertomuksia, vaan hän oli vedonnut lähinnä siihen, että hänen nimeämänsä todistajat olivat kertoneet toisin kuin B:n todistajat.

Hovioikeuden pääkäsittely on tarkoitettu suulliseksi ja välittömäksi oikeudenkäyntitilaisuudeksi, jossa jutussa esitetty todistelu otetaan uudelleen vastaan, jollei se ole ratkaisun kannalta merkityksetöntä. Silloin kun kysymys on todistelun uskottavuudesta, tämä periaate ilmenee oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 15 §:n 1 momentin säännöksestä, jonka mukaan käräjäoikeudessa vastaanotettu todistelu on otettava uudelleen vastaan, jollei estettä ole. Näin on tehtävä sen vuoksi, että hovioikeudella olisi suullisen todistelun osalta samat mahdollisuudet asian arviointiin kuin käräjäoikeudella.

Käräjäoikeuden päätöksen perusteluista ilmenee, ettei se ole ratkaissut asian riitakysymyksiä pelkästään kirjallisen todistusaineiston ja A:n sekä B:n kertomusten perusteella, vaan että sen ratkaisuun on vaikuttanut myös asiassa kuultujen todistajien kertomukset. Tällaisessa tilanteessa ei todistajien uudelleen kuulemista asianosaisen vaatimuksen mukaisesti voida pitää lähtökohtaisesti merkityksettömänä. Ottaen huomioon ne perusteet, jotka A on esittänyt pääkäsittelyn toimittamista koskevan vaatimuksensa tueksi, kysymys on myös ollut todistajien kertomusten uskottavuudesta. Sitä hovioikeus ei ole voinut luotettavasti arvioida pelkästään käräjäoikeuden päätökseen kirjattujen seikkojen perusteella.

Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden olisi tullut toimittaa asiassa sellainen pääkäsittely, jossa olisi A:n ja B:n kuulemisen lisäksi otettu vastaan myös käräjäoikeudessa esitetty muu riitakysymysten ratkaisemiseen vaikuttava keskeinen suullinen todistelu. Hovioikeuden menettely kuulla pääkäsittelyssä vain asianosaisia ei tässä suhteessa täytä laissa pääkäsittelylle asetettuja vaatimuksia.

Todistajia on tarkoituksenmukaisinta kuulla hovioikeudessa toimitettavassa pääkäsittelyssä.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan. Asia palautetaan hovioikeuteen, jonka tulee, huomioon ottaen palauttamisen syy, omasta aloitteestaan ottaa se uudelleen käsiteltäväkseen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale, Mikko Tulokas (eri mieltä), Kari Kitunen, Gustav Bygglin ja Pauliine Koskelo. Esittelijä Johanna Jalas.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Tulokas: Kysymys on puolisoiden seitsemän alaikäisen lapsen huollosta, asumisesta ja elatusavusta sekä tapaamisoikeudesta. Käräjäoikeus on ratkaissut asian kuultuaan asianosaisia ja useita todistajia sekä vastaanotettuaan muuta selvitystä, kuten sosiaaliviranomaisten ja lääkärinlausuntoja.

Asianosaiset ovat vaatineet hovioikeutta järjestämään pääkäsittelyn ja nimenneet siinä kuultaviksi itsensä ja käräjäoikeudessa kuullut todistajat sekä B lisäksi kaksi A:n ja B:n alaikäistä lasta. Hovioikeus on 16.11.1999 päättänyt toimittaa asiassa pääkäsittelyn ja rajoittaa sen A:n ja B:n kuulemiseen. A katsoo valituksessaan, että pääkäsittelyn rajoittaminen mainituin tavoin on johtanut jutussa virheelliseen lopputulokseen.

Hovioikeuden pääkäsittely on tarkoitettu suulliseksi ja välittömäksi oikeudenkäyntitilaisuudeksi, jossa jutussa esitetty todistelu otetaan uudelleen vastaan ellei se ole ratkaisun kannalta merkityksetöntä. Näin on tehtävä sen vuoksi, että hovioikeudella olisi suullisen todistelun osalta samat mahdollisuudet asian arviointiin kuin käräjäoikeudella. Pääkäsittely on asianosaisen vaatimuksesta tässä tarkoituksessa ja laajuudessa toimitettava ellei käsillä ole oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 2 momentissa mainittuja perusteita poiketa pääsäännöstä.

Noudatettu menettely ei ole ollut valitusasian käsittelystä hovioikeudessa 1.5.1998 voimaan tulleen uudistuksen peruslähtökohtien mukainen. Asian laatu ja muutoksenhakemus huomioon ottaen todistajien kuuleminen ei ole ollut ratkaisun kannalta merkityksetöntä eikä hovioikeudella ole ollut laillisia perusteita rajata pääkäsittelyä pelkästään asianosaisten kuulemiseen.

Mainituilla perusteilla päädyn samaan lopputulokseen kuin Korkeimman oikeuden enemmistö.